Kouran metsästysseura ry

Kesäterveiset ja viimeaikaisia kuulumisia

Metsästyksen suhteen vietetään juuri nyt hiljaisempaa aikaa, mutta taustalla valmistaudutaan jo kovasti ensi kuussa alkavaan uuteen kauteen. Kevään ja kesän mittaan on puuhailtu jo monen moista.

Seuran sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Pahkamajalla 27.4.2026, paikalla oli 55 äänivaltaista jäsentä. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat. Seuran hallituksen puheenjohtajaksi valittiin edelleen Ville Hietanen. Johtokunnan jäsenistä erovuorossa olivat Veli-Pekka Rasinpää, Tomi Kananoja sekä Aleksi Kottari. V-P sekä Tomi valittiin uudelleen ja uutena johtokuntaan liittyy Mikko Koivula. Kiitos Aleksille vuosista johtokunnassa!

Jaostojen vetäjissä sekä metsästyksen johdossa tapahtui muutoksia; hirvijaoston vetäjän ja samalla metsästyksenjohtajan valinnassa saatiin keskustelun aikana kaksi ehdokasta, Juha Kiviniemi sekä Timo Haapasalmi, joten valinta tehtiin äänestämällä. Äänet jakautuivat Timo Haapasalmen hyväksi 31-23. Onnittelut Timolle, sekä kiitokset Juhalle vuosista vastuullisessa voudin tehtävässä.

Metsästyskoirajaoston vetäjäksi valittiin Esa Reinilä, riistajaoston Jari Rajamäki, ampumaratajaoston Timo Haapasalmi, rakennusjaoston Kyösti Nevala ja pikkusorkkajahtipäälliköksi Veli-Pekka Rasinpää.

Seuran liittymismaksuksi päätettiin 200€, jäsenmaksu 65€.

Johtokunta piti järjestäytymiskokouksensa toukokuussa. Varapuheenjohtajaksi valittiin Matti Perälä, ja majaisänniksi kutsuttiin Ari Peurala ja Tero Liljeqvist.

Kesäkuun alkupuolella seura oli edustettuna Lakeuden luonto ja erä -tapahtumassa omalla teltalla majaisäntien voimin, kiitos Ari ja Tero!

Ampumaradalla haulikkoammunnat ovat lähteneet pyörimään mukavasti. Mukaan mahtuu, tervetuloa matalalla kynnyksellä. Meillä on erinomainen haulikkorata, jossa on mukava ylläpitää ja jopa parantaa omaa ampumataitoa. Seuratkaa ilmoittelua ammunta-ajoista, tällä hetkellä ampumapäivät ovat tiistai (klo 17→), torstai (klo 17→) ja lauantai (klo 12→). Ampumalippuja myydään radalla ampumapäivinä.

Majan ympäristössä ja ampumaradalla pidettiin kökkä 29.6. Paikalla oli lämpimästä säästä ja paarmoista huolimatta reilu parikymmentä innokasta kera siimaleikkureiden, raivaussahojen ja näppylähanskojen. Ympäristö saatiin fiksuun kuntoon, kiitos kökkäläisille!

Seuraava mittava kökkärutistus on edessä elokuun 8.-9. järjestettävä Best-In Show 2026 -koiranäyttely, jonka järjestämme yhdessä Keski-Nurmon metsästysseuran kanssa Nurmon koulukeskuksen kentällä. Tapahtuma vaatii runsaasti kökkäväkeä, mutta on seuralle myös varsin tärkeä rahallisesti, joten toivottavasti kaikki kynnelle kykenevät lähtevät mukaan. Omat koirat toki mukaan näyttelyyn ja mainostakaa sitä myös ulospäin! Kökkäilmoittautumiset allekirjoittaneelle.

Johtokunta tahtoo ystävällisesti muistuttaa, että kökät yms ovat erityisesti koejäsenille mahdollisuus osoittaa aktiivisuuttaan.

Johtokunta on päättänyt merkittävästi laskea Pahkamajan vuokrahintaa seuran jäsenille sekä maanomistajille. Majavuokralla emme pyri tekemään bisnestä, ja haluamme tarjota tilaa jäsenistömme käyttöön laajemmin vaikkapa juhlatilaksi ikään kuin jäsenetuna. Vuokrahinnat jäsenille ja maanomistajille ovat varsin maltilliset; arkipäivinä 10€/vrk, viikonloppuna 20€/vrk ja 60€ koko viikonloppu.

Elokuussa järjestämme Metsästysammunnan ABC-kurssin yhteistyössä Metsästäjäliiton kanssa, siitä ilmoitellaan tarkemmin lähempänä.

Vaikka metsästys on monelta juuri nyt tauolla, niin muistuttelen jälleen haittalintujahdista. Se onnistuu tilakeskuksilla ympäri vuoden. Poikkeusluvan säännöt ja ohjeet jahtiin löytyvät seuran nettisivuilta.

Elokuussa pidetään jo kesä- eli riistakokous ja sitä myötä valmistaudutaan toden teolla syksyn metsästyskauteen. Mukavia ja lämpimiä kesäpäiviä jokahittelle, nähdään ampumaradalla ja kökkähommissa!

Kesäterveisin, Ville pj

Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.